15.12.2012

Pitkästä aikaa on jotain kirjoitettavaakin tänne. Lähiaikoina on tapahtunut todella paljon ikäviä että iloisia asioita.

Kävimme K:n kanssa laivalla ja shoppailimme päivän Tukholmassa, että oli mukava reissu. Meillä oli pari kaveria mukana ja hauskaa oli :) Ostimme yllättävän vähän tuliaisia Suomen puolelle, mutta sitäkin tarpeellisempia :D Itse ostin kengät, jotka oli pakko saada. Kengillä ei ollut minun mielestä kovin kova hinta ja raaskin ostaa ne. Olikohan hinta 269kruunua, muistaakseni. Ostin myös hajuvettä, samaa mitä aikasemmin (Love). Olen tykästynyt tuohon tuoksuun ja pakko oli saada lisää kun avattu pullo loppui juuri ennen reissuamme. K ostikin itselleen sitten aivan mahtavat bokserit, joihin tykästyin samantien kun näin ne :) Tulihan sieltä sitten karkkia tuotua jonkun verran ja muutama kartonki tupakkaa ja yksi pullo alkomahoolia :D

Saimmekin sitten bonuskortin ja lähdemmekin viimeistään huhtikuussa uudestaan :) Kelien mukaan päätämme millä porukalla lähdemme, kaksin, poikien kanssa vai kaveriporukalla.

Lisää iloisia uutisia on ne kun sain haaveilemani hyllyt paikoilleen, lisää pitää silti ostaa samoja hyllyjä :D Sain uuden patjan sänkyyn ja aivan ihanan tv-tason :) Nyt onkin seuraavat hankinnat jo tiedossa, isompi telkkari seinätelineen kera ainakin.

Pojat oppii kumpikin puhumaan pikku hiljaa enemmän ja enemmän. Tuossa joku aika sitten, komensin yhtä koiristamme, Tepiä, olemaan haukkumatta. Istuimme silloin päivällisellä yläkerrassa, Niklas juoksi portaiden yläpäähän ja huusi Pepi, Ei hau hau! Ei voinut olla nauramatta :) <3 kuulosti niin ihanalta kun toinen ihan tosissaan yrittää komentaa koiraa, mutta eihän siitä mitään tullut :D Matias sitten sanookin Tepin ihan Tepinä. Ei muunnu mitenkään mutta kuulostaa hassulle kun sanoo sen. 

ikäviä asioitakin on tapahtunut. Pojilla on vesirokko meneillään, Matias sairasti ekana pojista ja tosi lievänä. Ei noussut kuumetta ja rakkuloita oli vain muutama, koko pojasta ei huomannut edes että on kipeenä. Toisin kuin Niklas, kuumetta paljon ja rakkuloita enemmän koko pojassa kuin olisin ikinä voinut kuvitellakaan. Niitä löytyy myös suusta ja huulistakin :( Luulin että tuo on jo pahin mitä voi tulla, mutta sitten kuulin että silmämuniinkin voi tulla rakkuloita ja niitä meillä EI ole, eikä tule.

Niklas nukkuu tosi huonosti ja heräilee vähän väliä, huutelee sängyssä äitiä ja pyytää vettä. Välillä käydään pissalla ja varttitunti nukutaan ja sitten jo aloitetaan alusta. Raskasta mutta lohduttavaa tietää ettei toisen tarvitse enää ikinä kokea tuota uudestaan ja eikä rakkulat kestä onneksi kovin pitkään.

Joudumme luultavasti luopumaan yhdestä koirastamme haikein mielin. Liian kova luonne ja jääräpäisyys ottavat  vallan ja pelkäämme että lapset jää väliin. Kyseessä on Mimmi. Mimmi ärhentelee Tepille ja syntyy kova tappelu. Varsinkin silloin kuin olen itsekseni poikien kanssa kotona kun K on töissä. Joudun menemään väliin ja eivätkä meinaa siltikään lopettaa. Nyt pelkäämmekin K:n kanssa että lapset jäävät väliin tai joku koirista vielä kuolee :( Päätöksien aika tulee aika piankin ja saa nähdä miten tässä toimitaan.

Mutta nyt on mentävä jatkamaan lämmittämistä ja tiskaamista. Ja siitä sitten nukkumaan.