5.3.2013

Kipeenä uudestaan!

Juu elikkä viime viikolla kävin töissä loppu viikon ja lauantaina piti lähtee kouvolassa käymään, mutta päätettiinkin K:n kanssa että mennään kaupunkiin hengailee.. Käytiin Ristiinan ammattirealisoinnissa, mukaan löytyikin vaikka mitä :) Päädyttiinkin sitten viettää iltaa kaverin luokse :) Hauskaa oli!

Sunnuntai aamuna olo oli kuin krapulaisella(en ollut juonut kuin kaksi ED:ä) ja siitä se huono onni sitten lähtikin. Puolen päivän aikaan oksensin ja lämpöä nous. Olo lähti paranemaan ja päädyinkin siihen että haluan lähteä jäälle koirien kanssa kun kerrankin aurinko paistoi. Ei ollut mikään hyvä idea. Käveltiin se 3,5km ja osa matkasta lumenpinta ei kestänyt vaan upposimme sitten sinne. Onneksi suurimmanosan matkasta lumi kantoi hyvin :)

























Hyvä lenkki oli  olosta huolimatta :)

Mutta lenkin jälkeen sitten alkoi sairastelu, päivystykseen lähettävä kuumeen takia, ja virtsatientulehduksen takia. No päivystyksessä lääkäri ei sitten tieynnytkään määrääkö mitä lääkettä kun ei ollut varmuutta siitä onko tulehdus vielä rakossa vai jo munuaisissa. Sain sitten antibioottikuurin ja äkkiä kotio.

Maanantaina olikin suht hyvä päivä, kuume pomppi ylös ja alas mutta vointi oli hyvä. Kunnes sitten illalla selkä kipeytyi ja kuume nousi korkealle.

Tänään onkin koko päivän ollut kuumetta ja aamulla puhelun soitettuani sain seuraavia ohjeita: kuumen nousee, kivut pahenee tai muuten yleisvointi heikkenee niin suoraan päivystykseen.

No nukahin sitten sohvalle ja mittasin kuumeen herättyäni. Se oli yli rajan ja mietin kolme kertaa soitanko vielä et lähenkö vai enkö. Mutta en jaksanut nousta ylös.

Kuume laski pikkaisen ja nyt käytän aikani hyödyksi täällä :D

Mutta nyt jatkamaan sohvalla makoilua ja toivotaan ettei tarvitse lähteä päivystykseen.. :/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti