20.5.2013

retkiä ja uimista

Tänään herättiinkin hyvissä ajoin ja heti oli hyvä mieli kun aurinko paistoi ja lämmintä oli. K jäi vielä nukkumaan ja me menimme poikien kanssa pihalle pesemään auton. Olihan siinä hommaa kun tuota likaa ja mutaa tulee koko ajan lisää tuolta tieltä, mutta puhdasta tuli. Siivosimme auton sisältä ja imuroimme myös. Nyt on kiva matkustaa puhtaassa autossa. Pitää kyllä vielä pestä ja siivota uudestaan ennenkuin on edessä Oulun matka kuun vaihteessa.

Kello olikin vierähtänyt paljon eteenpäin ja ryntäsimme tekemään meille lounaan. Lounaaksi söimme herkullista kinkkukiusausta, mausteiksi laitoimme tällä kertaa valkosipulia, mustapippuria ja suolaa. NAM! Pojatkin tykkäsi ja Niklas söikin 3 isoa lautasellista. Matias tyytyi kahteen lautaselliseen.

Päiväunien jälkeen lähdimme takaisin pihalle ja pojat pääsivät uima-altaaseen uimaan. Kumpikin tykkäsi ja oli kyllä lämmintä vettä. Eilen laitettiin uima-allas pystyyn ja vedet siihen oottamaan tätä päivää. Täksi päiväksi oli luvattu ukkosta ja sadetta, mutta onneksi ei tullut ainakaan vielä.

Kävimme pyöräilemässä ja viemässä muutaman roskapussin roskalaatikolle, matkaa tulee n. 1,5km. Niklas polki koko matkan ja välillä niin kovaa että ketjut lähtivät paikoiltaan. Taisi lähteä kolme kertaa yhteensä. Minä poljin pyörälläni Matias kyydissä. K kävelikin sitten vieressä ja vahti Niklasta että pysyy tien reunassa. Hyvin matka meni ja eikä kaaduttu kukaan kertaakaan. Alamäet mentiin kovaa ja vähän jarrutettiin jos mentiin liian kovaa. On ne pojat ihania kun tykkää vauhdista <3

Vähän aikaa pojat jaksoivat uida ja sitten alkoi tulla jo kylmä ja K lähtikin suihkuun poikien kanssa. Itse lähdin käymään kaupalla, mutta eihän se ollut auki. Ihmettelin jonkun aikaa ja mietin et mikähän tää juttu nyt sit on? Eihän se nyt pyhäpäivänä ole auki, minä en vaa tajunnut ollenkaan että on pyhäpäivä. En edes siitä vaikka facebookissa monella luki että " ei heilaa helluntaina niin ei koko kesänä".  No mutta huomenna uusi yritys.

Katsoimme suomi-usa pelin sivusilmällä ja ei ollut kovin kummoinen. Itse en seuraa jääkiekkoa enkä kyllä ymmärrä siitä yhtään mutta on se huvittavaa katsomista. Loppu ottelusta oli mielenkiintoinen mielestäni ja sai jännittää kumpi nyt voittaa.

Lähdimme illalla vielä käymään pelin jälkeen retkellä ja retkeilimmekin läheiselle rannalle. Niklas kantoi leivät ja Matias mehupullon. Pojilla niin hirveä vauhti päällä että hyvin jaksoivat kävellä. Matkaa tuli n. 2km yhteensä. Rannalle päästyämme kävimme laiturille istumaan ja söimme "iltapalan" ja kävimme koittamassa vettä varpailla. Oli kyllä kylmää! Niklas olisi halunnut mennä uimaan vielä. Niksulla oli varpaatkin ihan kananlihalla ja väitti vielä ettei ole kylmää. Ei vielä ole aika mennä järveen, ainakaan Kyyveteen! Matias olikin toinen juttu, jalkapohja kosketti vettä ja silloin jo veti jalan pois ja halusi pois. Matiaksen mielestä oli tosi kylmää. Ja niinhän se vielä on. En menisi itsekään vielä uimaan. Onko joku mennyt jo heittämään talviturkin?

Matias kantoi innoissaan koko matkan mehupulloa


tieltä löytyi halkeama, joka kiinnosti kovasti






Laiturilla



syödään vähän eväitä









ihana ilta aurinko

olihan siellä rannassa veneitäkin


Pahoittelen kuvien huonoa laatua, puhelimella joudun ottamaan. Omasta digikamerasta ei tule kovin hyviä kuvia, mutta pitää koittaa kummalla olisi parempi kuvata. Puhelin on aina kuitenkin mukana ja kamerasta aina akku loppu tai loppumassa. Kuvia tulee silläkin välillä otettua niin paljon enimmäkseen poikien ansiosta. Pojat näpsivät omia kuviaan koko päivän jos vain saisivat.
Mitä te käytätte kuvaamiseen? Ja minkälainen kamera kannattaisi hankkia?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti